perjantai 28. heinäkuuta 2017

Merri Vik: Lottapa tietenkin, Niin Lotan tapaista, Lotta on aina Lotta, Käytä järkeäsi, Lotta (Lotta 1-4)

Tähän olisi pitänyt olla lakritsaa kuvausrekvisiitaksi

Otin kesälukemiseksi neljä ensimmäistä Lotta-kirjaa, koska lapsena en surukseni päässyt lukemaan koko Lotta-riviä, ainakaan järjestyksessä. Tiettyjä osia ei vain ollut kirjastossa. Lakritsan syömisen lisäksi muistankin sarjasta alaviitteet: katso se ja se Lotta ja juuri sitä osaa ei ollutkaan saatavilla.

Lottapa tietenkin: Ensimmäisessä kirjassa Marie-Sofie Månsson eli Lotta on 13-vuotias. Lotta ja järkevä ystävä Giggi käyvät koulua, muistutukset uhkaavat ja tytöt mm. hiiviskelevät yöllä koulussa, keskustelevat keskusradion ääressä ja yleisesti aiheuttavat opettaja Kihara-Fridolfille harmaita hiuksia. Tuntui että tässä ei oltu edes käytetty kaikkia kortteja, totta kai, kun sarja on alussa ja hahmot 13-vuotiaita. Myöhemmin Lotta ja Giggi kai seikkailevat muuallakin kuin koulussa ja kotikaupungissa. (Onko jossain muuten määritelty mikä se on?) 

Niin Lotan tapaista: Lotta lähtee matkalle sukulaistädin luokse. Hän järjestää tädin yhteen erään fysiikanopettajan kanssa ja innostuu vetämään köyttä sukukutsuissa, joissa myös ärsyttävä Paul ensiesiintyy. Ja Lotan ja Paulin ikäerohan oli suurempi kuin muistin! Paul on täysi-ikäinen, mutta kiusaa ja piikittelee 13-vuotiasta Lottaa kovin lapsellisesti. Ei tehnyt vaikutusta. Ehkä tulevissa osissa muutosta tapahtuu? Näissä ensimmäisissä kirjoissa Lotta on ihastunut luokkakaveri Jonakseen, joten Paulista ei muutenkaan kuulla vielä.

Lotta on aina Lotta: Kolmannessa osassa vietetään sitten Truddan-tädin häitä. (Nämä tosiaan liittyvät järjestelmällisesti toisiinsa, en enää ihmettele niitä alaviitteitä.) Lotta pääsee morsiusneidoksi, mutkien jälkeen, koulu sujuu hutiloiden ja juttua tuntuu olevan kahdenkin pojan kanssa. Lotta ja Giggi myös osallistuvat hattuparaatiin ja voittavat matkan Kööpenhaminaan. Tämä matka varmaan esiintyy tulevissa kirjoissa. 

Käytä järkeäsi, Lotta: Lotta saa ehdot matematiikasta. Truddan-tädin fysiikanopettajamiehen johdolla hän lähtee kertaamaan kesäpaikkaan, jonne ilmestyvät myös Jonas ja Paul. Hajamielinen dekkarikirjailija notaari Andersson lomailee samalla seudulla ja ystävystyy Lotan kanssa ja kesäisestä maaseudusta nautitaan ennen kuin pitää palata kaupunkiin.

Lotan ja Giggin kommellukset olivat söpön viattomia ja minua nauratti ihan niin kuin lapsena: ihanaa mikä hyvän tuulen kirjoja, tällaista pitää lukea kesällä. Feminismin hitusiakin löytyi: mieshahmot eivät arvosta naisia ja tyttöjen pitäisi olla vähintäänkin herttaisia ja hillittyjä. Lottahan on selvästi hahmo tällaista ajattelutapaa vastaan. Vintagen ystävälle kirjoista löytyy hameita, koulun tungoksessa rikkoutuvia nylonsukkia ja paperoituja lipastonlaatikoita ja näissä on vain niin sievät kannet. (Vaikka ovatkin vaihtuneet keskenään: Lotta on aina Lotalla on Käytä järkeäsi Lotan kansi ja toisinpäin.) Juoni oli ehkä näiden heikko kohta, mutta mitäpä siitä, kun sateinenkin kesäpäivä piristyi näiden kanssa.

Luetut teokset: Lottapa tietenkin, Niin Lotan tapaista, Lotta on aina Lotta, Käytä järkeäsi, Lotta
Kirjailija: Merri Vik
Ruotsinkieliset alkuteokset: Det är Lotta förstås, Ja, se Lotta, Lotta är sig lik, Skärp dig Lotta
Suomentajat: Rauni Kanerva, A.-M. Helminen
Kustantaja: Karisto
Ilmestymisvuodet: 1958, -59, - 59, -60

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Salla Simukka: Sisarla



Kummallisen pitkä talvi jatkuu ja jatkuu. Innostuksen jälkeen ihmiset kyllästyvät lumeen, mutta talot jatkavat hautautumistaan ja pakkanen kiristymistään. 11-vuotias Aliisa päätyy sattumalta talven keskeltä outoon maahan, Sisarlaan, jossa hän tapaa Merin, ystävän, jollaista hän on aina kaivannut. Sisarlasta löytyy Salamaisuuksien puutarha, hylätty huvipuisto ja lohikäärmeitä, mutta myös pitkän talven syy. Tyttöjen pitää pelastaa maailmansa ja vielä ystävyytensäkin.

Miten ihana lastenkirja, kotimainen sellainen! Postauksen pääpointti: jos kaipaat satuja ja ystävyyttä, suosittelen sinulle Sisarlaa, loput tekstistä on ihastelua.

Erityisesti ihastuin siihen, miten kirjassa viitataan vanhoihin lastenkirjoihin, jo alkusivulla Liisan seikkailuihin ihmemaassa ja Salaiseen puutarhaan ja Lumikuningattareen. Kirja ankkuroitui juoneltaan ja muiltaan hauskasti klassikoihin, mutta oli sopivan omaperäinen otuksineen ja käänteineen. Kyllä kirjatoukka tuntee itsensä onnelliseksi, kun pääsee bongailemaan viittauksia. (Kuin huomaisi, että uuden tuttavuuden kanssa onkin yhteinen ystävä.) Onneksi kirja varmasti ihastuttaa ilman bongailuakin, eikä se kulje pelkkien viittausten varassa. Ja mikä ihastuttavinta: lukiessa tuntui, että myös Simukalla on ollut hauskaa kirjoittaessaan ja Sisarlan otuksia luodessaan.

Kiinnostavaa oli, että tarina ei loppunutkaan Sisarlan jälkeen, niin kuin olisi luullut, vaan tyttöjen ystävyys omassa maailmassa sai vielä käänteensä. Koulussa Meri näyttää unohtaneen Aliisan ja on tälle ilkeä, ihan kuin he eivät olisi olleetkaan yhdessä Sisarlassa. Aliisan pitää taas olla rohkea.

Kirjassa on myös mustavalkoinen piirroskuvitus, ja vaikka itse pidän yleensä pehmeämmästä tyylistä, tarina ja kuvitus sopivat mainiosti yhteen. En tiedä mitään kuvittamisesta, mutta ne tuntuivat mukavan saumattomilta. Olisi ollut hauskaa, jos kuvitus olisi ollut värillinen, Sisarla olisi varmasti näyttänyt hienolta väreissä!

Olisin luultavasti pitänyt tästä hyvin paljon lapsena, ja nyt pidin edelleen. (Ja miten ihanaa ajatella, että tässä on ehkä jonkun tuleva rakas kirja, samalla tavalla kuin esikuvansa.)

Luettu teos: Sisarla - Seikkailu toisessa maailmassa
Kirjailija: Salla Simukka
Kuvitus: Saku Heinänen
Kustantaja: Tammi
Ilmestymisvuosi: 2016
Sivumäärä: 184

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Raija Oranen: Ackté!


Pariisin rautatieasema syksyllä 1894. Melua, tungosta, likaa; aivan toisenlaista kuin unelmissa. Nuori laulajalupaus Aino Ackté on lähtenyt menestymään. Helsingin asemalle on jäänyt innokas ihailija­joukko ja muuan kirkaskatseinen Heikki Renvall. Pariisi hurmaa laulajan, ja siellä ystävyys taiteilija Albert Edelfeltin kanssa on kohtalon sanelema.

En tiedä mitään oopperasta ja Aino Ackté oli minulle tuttu lähinnä yhteydestään Albert Edelfeltiin, mutta sitä mielenkiintoisempaa oli sujahtaa Orasen romaanin maailmaan. Tämä oli ollut lukulistallanikin, mutta nyt vasta pääsi lukupinoon asti.

Ackté!-romaanin jälkeen minulla on kuva Aino Acktésta sinnikkäänä, vaativana ihmisenä. Minäkertoja kommentoi säälimättä muiden laulajien virheellisiä, hengettömiä esityksiä, mutta myös omia esiintymisiään, joissa kurkku ei ole kunnossa, jännitys uhkaa pilata kaiken tai jokin järjestelyissä ei miellytä häntä. No, esityksen jälkeen yleisö rakastaa häntä kuitenkin, kaikki menee hyvin. Ajan oopperapiireistä syntyi armoton kuva eikä vähiten siksi, että Acktén äiti Emmy Achté vaatii tyttäreltään hyvin suuria eikä tunnu koskaan olevan tyytyväinen.

Romaani alkaa Ainon Achtén ja hänen äitinsä saapumisella Pariisiin, jossa kurjat hotellihuoneet, laulutunnit ja äidin ja tyttären suhde ovat kaukana onnesta ja luksuksesta. Nimikin vaihtuu Achtésta Acktéksi uran edistämiseksi. (Achté ja ranskan acheté, ostettu, ovat liian lähellä toisiaan.) Vähitellen Ackté etenee tavoitteessaan nousta oopperan huipulle, solmii suhteita, ja joutuu vähitellen myös luopumaan tähteydestään.

Ackté! ei sisällä suuria tapahtumia tai juonenkäänteitä, se oli oikeastaan hyvin tasainen romaani oopperalaulajan uran alusta loppua kohti, mutta minun mielenkiintoni se riitti pitämään. En tiedä, miten olisi jonkun Acktén elämän jo perusteellisemmin tuntevan kohdalla. Samalla eletään Suomen kannalta merkittäviä hetkiä ennen itsenäisyyttä ja käsitellään Acktén suhdetta vanhempiinsa, aviomiehiinsä ja Albert Edelfeltiin. Edelfelt-suhteen olemassaolosta ei kai tiedetä varmasti, mutta Oranen kirjoittaa sen tähän mukaan. Se ei korostunut liikaa, pääosassa on koko ajan laulu-ura. (Satuin myös uusiksilukemaan Anna Kortelaisen Virginien lukiessani tätä. Molempien naisten ainakin uskotaan olleen Edelfeltin rakastajattaria, mutta vain toisen oma tarina tunnetaan, toisesta ei tiedetä edes etunimeä. Niin ne ihmiset katoavat.)

Eniten pidin romaanissa minäkertojaäänestä, joka antoi tarinalle tunnetta ja syvyyttä. Ackté tuntui ihanassa itsevarmuudessaan siltä diivalta, joka hän minun hatarissa mielikuvissani oli, mutta tarpeeksi inhimilliseltä, jotta hänen kohtalostaan välitti. (Ristiriitaista, mutta niin oli tämän tarinan Acktékin.) Lopultahan nämä tapahtumat voisi lukea vaikka sieltä Wikipediasta, kaunokirjallisessa esityksessä on kivaa olla tällainen koukku. Nyt olen sitten käväissyt Aino Acktén kanssa Pariisin oopperalavoilla, ihanaa!

Luettu teos: Ackté!
Kirjailija: Raija Oranen
Kustantaja: Teos
Ilmestymisvuosi: 2016
Sivumäärä: 450

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo sapiens


Onko kaikkien pakko tulla kaapista? Riemastuttava ja sympaattinen romaani Simonista, jonka elämä menee mullin mallin, kun hänen salainen ihastuksensa uhkaa paljastua.16-vuotias Simon inhoaa kaikenlaista draamaa, eikä ole ulkona kaapista homoutensa suhteen. Sitten sähköpostiviesti joutuu väriin käsiin, ja Simonin on astuttava pois mukavuusalueeltaan. 

Näin kesällä olen innostunut kirjastossa käymisestä, talvella tuli luettua omia kirjoja, ja sieltähän löytyy vaikka mitä kiinnostavaa lukemista. (Blogiinkin on tulossa sekalainen postausjoukko kaikenlaista.) Niin kuin vaikka tämä ihana Minä, Simon, Homo sapiens. Ette varmaan tarvitse minua kehumaan tätä, sen verran paljon kirjaa on näkynyt blogeissa, mutta sanon kuitenkin, että tämä oli hauska, lämmin ja sillä lailla kevyt, että seksuaalivähemmistöön kuuluminen on luonnollista, vaikka saattaakin mietityttää Simonia. En halua vähätellä kenenkään kokemuksia, oma seksuaalisuus tai sukupuoli voi olla vaikea asia, mutta kovin usein kirjallisuudessa HLBTQ-hahmot nähdään vähemmistöjen ongelmien kautta. Toisenlaisia, iloisempiakin tarinoita pitää minusta kertoa. 

Simonin tapauksessa käänteitä aiheuttaa sähköpostikirjeenvaihto. Ihastumista on ilmassa, mutta Simon ja Blue ovat päättäneet pysyä anonyymeinä toisilleen, pojat tietävät vain käyvänsä samaa koulua. Simonin koulukaveri Martin kuitenkin lukee salaa kaksikon sähköpostit ja uhkaa paljastaa jutun kaikille, jos Simon ei auta häntä yhteen kaverinsa Abbyn kanssa. Simon haluaa tulla kaapista omaan tahtiinsa, ei jonkun toisen pakottamana, ja samalla on vaarassa myös Bluen yksityisyys, joten hän suostuu kiristykseen.  Ja tietenkin häntä vähän kiinnostaa, kuka Blue on.

Simon oli sympaattinen päähenkilö, jolle toivoin vain onnellista loppua Bluen kanssa. Enkä arvannut Bluen henkilöllisyyttä (no, olen muutenkin huono arvaamaan näitä, mutta uskon että Simonin tarinaan voi uppoutua vaikka arvaisikin.) Simonin perhe ja kaverit olivat huippuja, tiivis ja toisiaan tukeva porukka, vaikka välillä oltaisiin eri mieltäkin. Tulin yksinkertaisesti hyvälle tuulelle kirjasta!

Koko kirja oli mukavan nykyaikainen ja aito Tumblreineen ja Simonin ajatuksineen. Ehkä tämä ei ollut juonellisesti tai tyylillisesti erityisen mullistava tai omaperäinen kokemus, tuntui kuin olisin lukenut samanlaista YA-kirjallisuutta ennenkin, mutta eipä valittamista, pidän tällaisesta juonesta ja tyylistä. Lisää vain!

P.S. Helsingissä on vietetty Pride-viikkoa, joka on näkynyt myös kirjablogeissa lukutempauksena. Yöpöydän kirjat -blogista löytyy lisätietoa ja lista osallistujablogeista.

Luettu teos: Minä, Simon, Homo sapiens
Kirjailija: Becky Albertalli
Englanninkielinen alkuteos: Simon vs. the Homo Sapiens Agenda
Suomentaja: Lotta Sonninen
Kustantaja: Otava
Ilmestymisvuosi: 2015
Sivumäärä: 253